Omaleimaisuutta aina markkinoinnista siivoukseen – Clarion Hotelsin siisteydestä eivät vastaa siivoojat, vaan arvostetut style managerit

Nordic Choice Hotels -ketjuun kuuluva Clarion-brändi on monelle suomalaiselle tuttu, vaikkei itse olisi koskaan sen hotelleissa yöpynytkään. Kiitos vahvasta mielikuvasta kuuluu ainakin osittain vaikuttavalle mediapreesensille sekä tavalle tehdä asiat hieman totutusta poiketen. Näyttävät kampanjat ja voimakkaat kannanotot niin ympäristönsuojelun kuin yhdenvertaisuuden ympärillä ovat osa Clarion Hotelsin imagoa. Myös hotellikohtaiset tuotteet näköalauima-altaineen ja kattobaareineen erottavat hotellit selkeästi muista. Omaleimaisen toiminnan kulmakivenä toimii yhteen hiileen puhaltavat voimat vastaanottovirkailijoista keittiöhenkilökuntaan, jotka huolehtivat hotellivieraiden kokonaisvaltaisesta palvelukokemuksesta. Tärkeän osan kokonaisuudesta muodostaa myös laadukas ja sitoutunut siivous, josta vastaa monivuotinen yhteistyökumppani, N-Clean.

Pitkän tähtäimen kumppanuutta sekä kotimaassa että länsinaapurissa

N-Clean on toiminut Clarionin siivouskumppanina siitä hetkestä lähtien, kun Suomen ensimmäiset Clarion-hotellit valmistuivat vuonna 2016. Palvelutoimittajan valinta oli helppo, ainakin jos asiaa kysyy Clarion Finlandin operatiiviselta johtajalta, Inari Lehtiseltä, joka tuntee N-Cleanin jo monen vuoden takaa.

Olen itse ollut hotellialalla pitkään ja N-Clean oli minulle tuttu jo 20 vuoden takaa. Tiesin, että yhteistyö N-Cleanin kanssa tulisi toimimaan ja että heidät valitessamme luvassa olisi pitkäaikainen kumppanuus. Me Clarionilla tavoittelemme jokaisen yhteistyökuvion kohdalla luotettavaa, tasa-arvoista ja avoimen kommunikaation toimintaa, jossa kaikkien osapuolten on helppo toimia. Juuri tätä saamme N-Cleaniltä.

Hyvämaineisuus kotimaassa kantaa helposti hedelmää kauemmaskin. Kun Lehtinen sai tietää N-Cleanin pyörittävän tytäryhtiötä länsinaapurissa, suositteli hän hyväksi todettua kumppania myös Ruotsissa toimiville Clarioneille. Tätä nykyä N-Clean AB toimittaa siivouspalveluita neljälle Choice ketjuun kuuluvalle hotelille, joista kaksi on Clarioneita ja kaksi Quality hotelleja.  

Tavoitteet korkealla, siivous ylpeästi esillä

Pohjoismaissa ja Baltiassa toimivan Nordic Choice Hotelsin kasvusuunnitelma on kunnianhimoinen. Suomessa toimii tällä hetkellä kaksi Clarion-nimeä kantavaa hotellia, yksi Jätkäsaaressa ja toinen Helsinki-Vantaan lentokentän läheisyydessä. Lisäksi rakenteilla on täysin uusi, 700 huoneen hotellikompleksi, joka tulevan vuoden aikana kohoaa lentokentän välittömään yhteyteen, uuden T2-terminaalirakennuksen viereen. Luvassa on Suomen tähän mennessä suurin hotelli. Suuret suunnitelmat vaativat kumppanuutta, joka nivoutuu saumattomaksi osaksi koko liiketoimintaa. N-Clean ei ole tässä yhteydessä irrallinen ulkoistettu välttämättömyys, vaan olennainen vaikuttaja hotellien jokapäiväisessä toiminnassa.

Suunnittelemme ja toteutamme siivoustyömme yhdessä N-Cleanin kanssa, jonka koemme olevan osa Clarionia ja työyhteisöämme. Näemme siivoushenkilökunnan äärimmäisen tärkeänä osana arkeamme ja menestystämme ja haluamme osoittaa heille heidän ansaitsemaansa arvostusta. Meillä siivooja ei ole housekeeper, vaan hotellin tyylistä ja viihtyvyydestä vastaava style manager, joka vaikuttaa ylpeästi ja näkyvästi siihen, että kaikista tiloista pidetään hyvää huolta, muotoilee Lehtinen.

Joustavuutta ja ketteryyttä ennakoimattomissakin tilanteissa

Clarion-hotellit ovat Suomen mittakaavassa verrattain isoja. Jätkäsaaren 16-kerroksisen lippulaivahotellin Clarion Hotel Helsingin yli 400 huonetta ja lentokenttähotelli Aviapoliksen reilut 250 huonetta kerryttävät jo sijaintinsa puolesta suuren määrän vierailuja. Jätkäsaaressa on viime vuosien aikana kestitty enenevissä määrin myös kotimaanmatkailijoita, joiden keskuudessa kaupunkilomat ja staycationit ovat kasvattaneet suosiotaan.

Muun muassa sesonkivaihtelut ja tilaisuudet ovat muuttujia, joiden mukaan tilojen käyttöä ja siivouksen tarvetta voidaan ennakoida ja suunnitella. Nopean toiminnan varaan on voitava laskea tilanteessa kuin tilanteessa. 

N-Clean pystyy toimimaan joustavasti ja ketterästi sekä jokapäiväisissä että epätavallisemmissakin tilanteissa. Jos ja kun jotain odottamatonta sattuu, tiedämme että ratkaisu on puhelinsoiton päässä. Sekä johto että suorittava taso ansaitsevat erityiskiitokset tehokkaasta ja omistautuneesta työstä, painottaa Lehtinen.

Tyytyväinen henkilökunta on avain menestykseen

Clarionin ja N-Cleanin yhteistyö nojautuu pitkälti yritysten yhteneviin arvoihin. Molemmat haluavat työnantajina painottaa sitä, että ahkeralle ja motivoituneelle henkilölle löytyy aina paikka etnisestä, sosiaalisesta tai muusta taustasta riippumatta. Jokainen työntekijä kohdataan ihmisenä ja jokaisen työpanos on yhtä arvokas. Kun ihmiseltä ihmiselle -ajattelu toteutuu sisäisesti, peilautuu se myös asiakkaisiin ja näin hyvä pääsee kiertämään.

Sovellamme arjessamme vahvasti sloganiamme room for all – tilaa kaikille. Haluamme osaltamme edistää tasa-arvoa ja diversiteettiä joka suuntaan, ja näin ollen kaikki ovat toivottuja sekä työntekijöinä että vieraina. Kun henkilökunta voi hyvin ja tuntee olevansa tervetullut ja arvostettu, näkyy se myös ulospäin, toteaa Lehtinen.  

Kun yrityskulttuuri kukoistaa, on menestys helposti saavutettavissa. Clarionissa koetaan vahvasti, että jokainen henkilökunnan jäsen voi oman tekemisensä kautta vaikuttaa hotellin myyntiin – positiiviset luvut eivät ole tittelistä kiinni. Kun huoneenoven auetessa vastassa on aito hymy ja iloinen tervehdys, ollaan jo vahvasti plussan puolella.